Ajanvaraus
Toimisto on avoinna arkisin klo 8-14. Toimiston aukioloajan ulkopuolella puhelut ohjautuvat hoitohuoneisiin. Yhteydenottopyynnön ajanvarausta varten voi laittaa myös sähköpostitse.
Peruuttamaton ajanvaraus
Ajanvarausmuutokset ja -peruutukset pyydämme tekemään viimeistään edeltävänä arkipäivänä. Samana päivänä perutusta varauksesta perimme puolet hoidon hinnasta ja kokonaan peruuttamattomasta varauksesta normaalin hinnaston mukaisen hinnan.
Sijaintimme
Toimitilamme sijaitsevat Keskustorilla Aleksis Kivenkatu 18 B:ssä (3.krs.) KELA:n talossa. Linja-autolla tullessa voi jäädä pois Keskustorin pysäkeillä. Oman auton voi pysäköidä ympäristössä oleviin P-taloihin (Anttila, Plevna, Frenckell) tai Keskustorin pysäköintialueelle.
Esitietolomake
Pyydämme ennen ensimmäistä käyntiä täyttämään henkilötietolomakkeen, minkä vuoksi on hyvä tulla 10-15 minuuttia ennen hoidon alkamista.
Fysioterapialähete
Lääkärin kirjoittama tutkimus- ja hoitomääräys on voimassa yhden vuoden allekirjoituspäivämäärästä. Lääkäri määrittelee fysioterapian tavoitteen ja hoitokäyntien määrän lähetteessä, ja fysioterapeutti oman alansa asiantuntijana päättää toteutustavan. KELA korvaa yhdellä tutkimus- ja hoitomääräyksellä enintään 15 fysioterapiakertaa. Fysioterapiaan voi tulla myös ilman lähetettä. Tällöin ei voi saada sairausvakuutuskorvausta.
Maksutavat
Fysioterapian voi maksaa pankki- ja luottokorteilla (Visa, VisaElectron ja MasterCard) sekä käteisellä. Jos maksajana on muu taho (esim. vakuutusyhtiö, työnantaja tai sairauskassa), maksusitoumus on hyvä pyytää jo etukäteen.
|